Haapanatutkimus

Haapana on Suomessa esiintyvä puolisukeltaja­sorsa. Haapana suosii korterantaisia, matalia ja reheviä vesiä. Haapana on muiden sorsalintujen tapaan muuttolintu eli se muuttaa talveksi pois Suomesta. Suomessa pesivät haapanat ovat monen muun puolisukeltajan tavoin taantuneet vuosi­kymmenten aikana perinteisten elinympäristöjen, kuten rantaniittyjen, kadotessa ja heiketessä laidunkarjan vähentyessä.

Haapana
Haapana Mareca penelope

Haapanan elvyttämiseksi on ennallistettu elinympäristöjä ja pohdittu paikallisia metsästysrajoituksia. Suomessa pesivät haapanat viettävät kuitenkin suuren osan vuodestaan muissa maissa, ja toisaalta Suomessa metsästettävät haapanat ovat peräisin useammasta maasta. Ainoastaan paikalliset toimenpiteet eivät siis riitä, vaan haapanan suotuisa tulevaisuus edellyttää toimintaa ja yhteistyötä koko muuttoreitin tasolla.

Haapanan muuttoreittien ja elinympäristöjen käytön selvittämiseksi on käynnistetty monikansallisen Waterfowler’s Networkin ohjaamana Project Penelope – yhteistyöprojekti, jonka tarkoituksena on tutkia haapanapopulaation liikkeitä koko muuttoreitin tasolla, monen eri maan tutkija- ja metsästäjäjärjestöjen tukemana. Merkittävin asia muuttoreittitason haapanatutkimuksessa on lintujen merkkaaminen GPS-lähettimillä, joilla saadaan tarkkaa ja yksityiskohtaista tietoa haapanoiden muuttoreiteistä ja elinympäristöistä. GPS-lähettimiä asennetaan erityisesti Suomessa kotimaastamme löytyvän aiheeseen liittyvän asiantuntemuksen ansiosta.

Suomen Riistanhoito-Säätiö on avannut varainkeruukampanjan vuoden 2022 keväällä tapahtuvan haapanoiden GPS-seurannan tukemiseksi. Varoilla hankitaan sekä seurannassa käytettäviä GPS-lähettimiä että tuetaan itse merkkaustyötä. Yhden GPS-lähettimen kustannus on noin 1000 euroa.

Jaa: Twitter · Facebook